Livelauantai & Ida Karimaa

Signaalimedian kuukausittainen radiolähetys sekä Ylex uuden musiikin x juontaja.

Tuttuun tapaan viime lauantaina käynnistettiin Livelauantain suunnittelu. Signaalimedian nuoret jakautuivat kahteen ryhmään jossa sitten suunniteltiin iltapäivälle n. puolen tunnin ohjelma kahden hengen ryhmissä. Päivään kuului opettelu miten livelähetystä tehdään ja sen erot tallennettuun ohjelmaan sekä Ida Karimaan vierailu.

Ida Karimaa saapui kertomaan työstään puolen päivän aikaan. Koko porukka kuunteli tarkasti ja näytti inspiroituneelta. Ida Karimaa juontaa Ylex:n ohjelmaa nimeltään uuden musiikin x jossa tutustutaan tämän hetken tuoreimpiin kappaleisiin. Ohjelmaa pääset kuuntelemaan tästä: https://areena.yle.fi/1-4353828 . Hänen tehtäviinsä kuuluu myös suunnitella ohjelmaa etukäteen etenkin jos on tulossa iso haastattelu, olla mukana tapahtumissa esimerkiksi festivaaleilla sekä satunnaisilla DJ keikoilla. Hän on ollut myös kahtena vuotena Emma Gaalan tuomaristossa mukana.

Ylex pitää sisällään todella paljon kuten; podcasteja, Youtube sarjoja, sketsejä somessa, radio-ohjelmia, journalismia sekä tapahtumien edustusta ja oman tapahtuman Ylexpopin. Ylex on riippumaton muista joten melko hyvät vapaudet aiheesta kuin aiheesta saavat mutta tietenkin hyvän maun rajoissa että nauretaan ihmisten kanssa ei ihmiselle eikä kiroilla.

”Polkuni Ylex:lle oli pitkä ja kiemurainen”, Ida kertoo kun muistelee työhistoriaansa ennen kuin monen koputuksen jälkeen ovi aukeni Ylelle. Oli kahvilaa, ulkomailla opiskelua, tanssia, Sanomalla ja Radio Helsingissä työskentelyä. Nyt hän juontaa yhtä kuunnelluimmista ohjelmista muutaman kerran demottamisen ja sijaistuksien ansiosta.

”Pystyt siis mihin vaan kun tarpeeksi yrität!” Ida kannusti nuoria hymyssäsuin.

Päivän kappaleeksi Ida valitsi Chisun – Tuu mukaan tai halaa nimisen kappaleen ja tituleerasi Chisua suomen kovimmaksi naiseksi koska hän tuottaa sekä kirjoittaa kappaleensa itse.

The post Livelauantai & Ida Karimaa appeared first on Signaalimedia.

Lähde: Signaalimedia RRS