Suomen tunnetuin hyväntekeväisyyskonsertti viiihdytti ja kosketti yleisöä jälleen

Elämä Lapselle-konserttia on järjestetty vuodesta 1995 lähtien. Tänäkin vuonna hyväntekeväisyyskonsertti järjestettiin pienten potilaiden hyväksi. Järjestäjänä toimii Lastenklinikoiden Kummit ry. Konsertin tarkoituksena on kerätä lahjoituksia Suomen lasten auttamiseksi. Hartwall Arenalla esiintyi Suomen eturivin artisteja ja mukana oli myös kummitubettajia. Artistitkin osallistuvat hyväntekeväisyyteen esiintymällä ilman palkkiota.

Yhdessä Marja Hintikan (keskellä) kanssa tapahtumaa juonsivat tubettajat MiskaMH, Roponen, Roni Back ja Pikku Pinsku.

Ennen konserttia oli pressitilaisuus, johon myös Signaalimedian nuoret toimittajat pääsivät haastattelemaan artisteja ja kummitubettajia. Kaikki haastattelut ovat katsottavissa jutun lopussa. Pressitilaisuus oli hektinen, mutta antoisa. Tarjolla oli pientä purtavaa ja juotavaa toimittajille ja artisteille. Pressitilaisuus oli nopeasti ohi ja oli aika siirtyä katsomon puolelle seuraamaan alkavaa konserttia.

Abreu esiintyi Elämä Lapselle -konsertissa usean vuoden tauon jälkeen.

Illan konsertin avasivat Eino ja Aapeli tanssijoineen. Tunnelma oli heti katossa ja yleisö eli täysillä mukana. Konsertti eteni hyvässä ja iloisessa tunnelmassa. Illan aikana nähtiin mm. Tuure Boeliuksen ja Tea Hiillosteen yhteisesitys ja upeita suomalaisia naisartisteja kuten Abreu ja Suvi Teräsniska.

Supersuosittu Tuure Boelius esiintyi Elämä Lapselle -konsertissa nyt ensimmäistä kertaa yhdessä Tea Hiillosteen kanssa.

Myös Suvi Teräsniska esiintyi Elämä Lapselle -konsertissa ensimmäistä kertaa.

Koskettavia hetkiä koettiin, kun Krista Siegfrieds saapui lavalle. Konserttiyleisö teki upean valomeren puhelimien taskulamppujen valoilla. Herkkiä tunnelmia toi mukanaan myös Juha Tapio. Esitysten välissä nähtiin tarinoita, joissa kerrottiin lasten vakavista sairastumisista ja heidän hoitojaksoistaan. Koskettavat tarinat olivat esimerkkitapauksia, joihin varoja kerätään. Illalla oli myös paljon tunnelmaa nostattavia vauhdikkaita esityksiä. Monella artistilla oli mukana tanssijoita ja esitysten koreografioihin oli panostettu.

Krista Siegfridsin herkkä, mutta voimakas esiintyminen kosketti konserttiyleisöä.

Konsertin yleisö koostui suurimmalta osin nuorista, jonka huomasi nuorison suosikkien esiintyessä, jolloin yleisön äänentaso nousi eniten. Yleisö nostatti konsertin tunnelmaa omalla energiallaan. Illan päätähtinä nähtiin mm. Sanni, Jvg ja konsertin upeasti päättänyt Robin.

Sanni saapui Elämä Lapselle -konserttiin keikkatauoltaan.

Katso vielä artistien YouTube-haastattelut!

Teksti: Yasmin Toivonen ja Jenna Sintonen

Kuvat: Anna Karila ja Jenna Sintonen

Haastattelut: Yasmin Toivonen ja Anna Karila

Kuvaus: Kristoffer Östman

Editointi: Anna Karina ja Kristoffer Östman

The post Suomen tunnetuin hyväntekeväisyyskonsertti viiihdytti ja kosketti yleisöä jälleen appeared first on Signaalimedia.

Lähde: Signaalimedia RRS