Resonaarigroup keikalla Hapessa 3.11.

Tervetuloa kuuntelemaan monipuolista musaa!

Viisihenkinen Resonaarigroup viihdyttää Happisalissa nuoria ja kaikkia musiikinnälkäisiä torstai-iltana klo 18 alkaen. Resonaarigroup on yksi Kulosaaressa toimivan erityisryhmien musiikkikoulu Resonaarin kasvateista.

Resonaari on musiikkikasvatuksen, musiikin erityispedagogiikan, musiikkiterapian ja musiikin avulla tapahtuvan kuntoutuksen asiantuntija- ja innovaatiokeskus. Resonaarin toiminta on tarkoitettu henkilöille, joiden on vamman, sairauden tai muun vastaavan syyn takia vaikeaa tai mahdotonta osallistua nk. perinteisen musiikkikoulun toimintaan.  Koulussa opiskelee noin 200 oppilasta vuosittain.

Resonaarissa toimii yhteensä noin parikymmentä, viikoittain treenaavaa yhtyettä, joihin Resonaarigroupkin lukeutuu. Yhtye on toiminut tällä kokoonpanolla muutaman vuoden, ja siihen kuuluvat kitaristi, basisti, rumpali ja kosketinsoittajaa. Bändi on esiintynyt myös ulkomailla, mm. Japanissa ja Italiassa, ja soittaa musiikkia laidasta laitaan. Keikkoja porukalle kertyy vuosittain kymmenkunta.

Lisätietoja:
www.resonaari.fi