H2T-festari huipentui nuorten elo- ja valokuvien esitykseen Kumussa

Tallinnassa vietettiin vajaan viikon verran nuorten H2T- elo- ja valokuvafestivaalia syyskuun puolivälissä. Festivaali huipentui nykytaiteen museossa, Kumu Kunstimuuseumissa, sunnuntai-iltapäivänä 18.9. nuorten tekemien animaatioiden, valokuvakertomusten ja lyhytelokuvien esitykseen.

H2T –festivaali, Helsinki 2 Tallinn 2 Turku, on Hapessa toimivan Myötätuulessa-hankkeen järjestämä tapahtuma, joka toteutettiin osana Turun ja Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011 yhteistyössä mm. tallinnalaisen Nukufilmi Lastestuudion kanssa. Festivaalissa nähdyt teokset olivat satoa loppukesän kaksiviikkoisista elo- ja valokuvatyöpajoista, jotka järjestettiin puoleksi Hapessa Helsingissä ja puoleksi Tallinnassa. Mukana oli nuoria Turusta, Helsingistä ja Tallinnasta. Osa nuorten filmeistä ja valokuvista nähtiin jo aiemmin viikolla mm. Järve Noortekeskuksessa.

“Kiinnostavinta oli oikean musiikkivideon tekeminen”

H2T-työpajoissa nuoret saivat toteuttaa omia ideoitaan yhdessä muiden alasta kiinnostuneiden kanssa. Vaikka esimerkiksi kullakin H2T-lyhytelokuvalla on oma ohjaajansa, ne ovat kuitenkin nuorten yhteistyön tulosta. Näin nuoret pääsivät kokeilemaan monenlaisten filmien tekoa.

Pajoissa mukana ollut 17-vuotias tallinnalainen Käbi Suvi ei ollut ensimmäistä kertaa asialla, mutta pitää H2T-työpajoissa tehtyjä elokuvia laadultaan ammattimaisempina kuin ne, joissa hän on ollut mukana aiemmin. ”Opin työpajoissa paljon animaatioiden ja lyhytelokuvien teosta. Kaikkein kiinnostavinta oli ehkä musiikkivideon tekeminen oikealle bändille oikeiden ammattilaisten ohjauksessa, koska sellaista tilaisuutta ei yleensä saa”, Suvi kertoo.

H2T yhdistää ihmisiä ja kaupunkeja

Sunnuntain juhlallisuuksiin saapunut kulttuurisen nuorisotyön johtaja Leena Ruotsalainen piti nuorten yhdessä tekemistä ja yhteistyötä merkittävänä. ”H2T yhdistää nuoria, nuorisotyöntekijöitä ja kaupunkeja. Digitaalinen ympäristö yhdistää ihmisiä, se on nuorten maailma”, Ruotsalainen summaa. Myös Tallinnan kulttuuripääkaupunki 2011-hankkeen projektikoordinaattori Elena Natale, kehui vuolaasti kaupunkien välistä yhteistyötä. Hän uskoo sen jatkuvan kulttuuripääkaupunkivuoden loppumisesta huolimatta.

Nuorten osallisuus H2T-tapahtuman onnistumisessa on ollut tärkeässä asemassa. Leena Ruotsalaisen mukaan nuorisotyö haluaa olla mukana nuorten kanssa toteuttamassa vastaavaa toimintaa. ”On tärkeää, että nuoret voivat itse vaikuttaa omaan ympäristöönsä, siihen mitä on tekeillä”. Ruotsalainen korosti myös nuorten mahdollisuuksia oppia koulun ulkopuolella. ”Nuoret oppivat koko ajan, ei vain kouluissa. Toivottavasti koulu tulee mukaan näihin muihin oppimisympäristöihin. Nuorisotyössä on tärkeää, että nuoret voivat vaikuttaa siihen, mitä on tekeillä, omaan ympäristöönsä”. Myös Natale muistutti kulttuurin merkityksestä nuorille. ”Kulttuuri muuttaa elämän, tätä haluamme tarjota nuorille. Nuorten mukana olo H2T:ssä on ollut olennaista”.

Vaikka Tallinnan festivaali onkin ohi, H2T jatkaa kulkuaan ensi vuonna osana Helsingin World Design Capital 2012- ohjelmistoa.